Syylä on papilloomaviruksen (HPV) aiheuttama hyvälaatuinen ihokasvain. Syylä esiintyy useimmiten jalkaterän tai käsien alueella.

Syyliä aiheuttavia papilloomaviruksia tunnetaan noin 100 erilaista. Viruksen itämisaika on 2-6kk, joten yleensä ei voida tarkkaan sanoa, koska ja mistä syylä on saanut alkunsa. Syylä sekoitetaan usein känsään, joka muodostuu hankauksen tai paineen seurauksena.

Syylät tarttuvat herkästi vaurioituneeseen ihoon ja leviävät nopeasti omassa kehossa jaloista käsiin ja toisinpäin. Tästä syystä syylät on hyvä hoitaa pois heti niiden ilmestyttyä.

Kenellä on syyliä?

Lapset ja nuoret ovat tyypillisimpiä syylien kantajia. Syylän elinikä on noin kaksi vuotta, mutta sen katoaminen voi viedä pidempäänkin. Lapsilla ja nuorilla noin 50% syylistä katoaa itsestään. Yleensä ihmiselle kehittyy vasta-ainetta sairastettuaan syylätartunnan, mutta joskus vasta-aine jää kehittymättä ja syylät eivät katoa. Tällöin syylät on viimeistään hyvä poistattaa jalkahoitajalla.

Miten tunnistaa syylä?

Syyläkudos on hauras ja sienimäinen, kuivassa ihossa syylä tuntuu karhealta. Kostealla iholla syylä tuntuu sitkeältä ja kumimaiselta. Syylässä näkyy usein paljon mustia pisteitä, jotka ovat verisuonen päitä. Kun syylän pintaa rikotaan, on seurauksena usein voimakas verenvuoto. Syylä voi olla täysin harmiton ja kivuton, mutta voi myös aiheuttaa kovaa kipua laajalle alueella. Jalkaterän alueella iho tunnistaa syylän yleensä vierasesineeksi. Tästä syystä syylän ympärille saattaa muodostua kovettumakerros ja syylän tunnistaminen vaikeutuu. Jalkahoitaja saattaa erottaa syylän ja känsän vasta operoidessaan kovettunutta ihoa syylän päältä.

Syylän hoito

Koska syylä on viruksen aiheuttama, siihen ei ole olemassa spesifiä lääkehoitoa. Syylä voidaan poistaa vuolemalla ihoa veitsellä ja puhdistamalla syyläkudos erikoisvalmisteisella poranterällä vuotorajaan saakka. Syylän vuoleminen ja puhdistaminen voi olla erittäin kivuliasta ja verenvuoto runsasta.

Käytän hoitolassani syylien poistoihin Verrutop-liuosta. Verrutop on edistysaskel kohti tehokasta ja kivutonta syylänhoitoa. Hoito voidaan tehdä jalkojenhoito- sairaanhoito tai lääkärin vastaanotolla. Se on CE merkitty lääketieteellinen tuote.

VERRUTOP® on patentoitu. Orgaanisen ja epäorgaanisen hapon avulla saadaan aikaiseksi solunekroosi ja syylän kuivuminen.

Verrutop® on hyvin siedetty, ulkoiseen käyttöön tarkoitettu syylienhoitoliuos, joka vaikuttaa ainoastaan syyläkudoksessa. Vaikuttavana aineena Nitrizinc Complex®, joka on vesipohjainen liuos orgaanisia happoja (maito-, oksaali- ja etikkahappo), epäorgaanisia happoja (typpihappo), sinkkisuolaa sekä kuparisuolaa.

* Hoidossa normaali syyläkudos ja sitä ympäröivä kuollut solukko poistetaan tarkasti. Vaikka syylä alkaisi vuotaa, voi hoidon toteuttaa normaalisti.

* Syyläkudoksen poiston jälkeen, puhdistetaan syylä alkoholilla, jonka jälkeen VERRUTOP® annostellaan pienellä pipetin tapaisella kapillaariputkella suoraan syylään.

* Syylää ei tarvitse peittää, ellei syylän kohtaa tarvi keventää sen ollessa painekohdassa kävelykivun poistamiseksi. Tämä arvioidaan tapauskohtaisesti vastaanotolla.

* Kotihoitona syylää tulee suihkutella/puhdistaa 1xpäivässä alkoholilla (esim. Desinfectol P:llä)

* Koko hoidon aikana asiakkaalla ei ole mitään rajoitteita.

* Hoito on turvallinen ja kivuton käyttää, joten sitä voidaan harkiten käyttää lapsille ja Diabeetikoille!

* Uusintakäsittely voidaan suorittaa 7 – 14 vrk:n kuluttua. Joskus kaksi käsittelykertaa voi olla tarpeen. Jos syylä on laaja-alainen ja syvälle ulottuva, tulee käsittelykertoja enemmän.

Kotihoito-ohjeet Verrutop-käsittelyn jälkeen:

  1. Syylän käsittely desinfiointiaineella päivittäin vaikuttaa oleellisesti hoidon onnistumiseen. Hoitokertojen välillä syylää kannattaa desinfioida päivittäin. Desinfiointi edistää syyläkudoksen kuivumista ja hajoamista.
  2. Varaa uusintahoitoaika aikaisintaan viikon tai jopa kahden viikon päähän. Liuos vaikuttaa iholla useita päiviä.
  3. Jatka Verrutop-hoitoa niin pitkään, kunnes kaikki syyläkudos on saatu poistettua. Tyypillisesti tavallisten syylien poistossa vaaditaan 1-3 hoitokertaa ja vaikeiden syylien poistossa 1-5 kertaa. Syylän poistumiseen vaikuttaa syylän koko ja aika, jonka syylä on ollut iholla. Mitä ”vanhempi” syylä, sitä pidemmät juuret sillä on. Hoitokertojen määrä on siten yksilöllinen.

 

Varaa aika