Monesti kuulee, että jalkahoitajalla käyntien välissä asiakas ei ole juurikaan hoitanut jalkojaan itse. Jalkojenhoito kotona lykätään usein sinne viimeisimpänä hoidettaviin asioihin, joista on helppo luistaa ja unohtaa koko asia täysin. Jalathan eivät näy kenellekään, miksi ihmeessä niitä sitten pitäisi hoitaa?

Säännölliset käynnit jalkahoitajalla ovat jalkaterveyden perusta. Ammattitaitoinen jalkahoitaja näkee jaloista paljon sellaista, mitä itse et välttämättä ole tullut edes ajatelleeksi ja saa jaloista ihanan sileät ja kevyet jo yhdellä hoitokerralla. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti ja tärkeintä on hoitaa jalkoja itse kotona. Lukemalla tämän postauksen, saat kolmen kohdan kotihoito-ohjeet päivittäiseen jalkojenhoitoon. Kynsien leikkaus ei kuulu päivittäisiin rutiineihin, joten kynsien leikkauksesta olen kirjoittanut erillisen tekstin.

Miksi jalkoja tulee hoitaa päivittäin?

Suurin osa ihmisistä viettää jalkojensa päällä koko päivän. Jalat rasittuvat ja kantavat päällään koko kehon painon. Monella myös jalkojen asentovirheet lisäävät kuormitusta jaloille. Asentovirheistä on tulossa myöhemmin oma postauksensa.

Jotta jalat voivat hyvin ja jaksavat kuljettaa sinua paikasta toiseen, on hyvä suoda muutama minuutti jalkojen päivittäiseen hoitoon. Säännöllinen hoito ylläpitää hygieniaa, ehkäisee kovettumia ja hautumia sekä virkistää jalkojen verenkiertoa. Säännöllisesti hoidettuja jalkoja ei myöskään tarvitse hävetä!

1. Jalkojen päivittäinen pesu ja kuivaus

Suihkussa käydessä ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota jalkoihin. Suihkussa ollaan ja jalat kastuvat, mutta niitä ei varsinaisesti pestä. Itse pesen jalat aina suihkun lopuksi viileällä vedellä ja pesuaineella. Pesun jälkeen jalat ja erityisesti varvasvälit tulee kuivata huolellisesti. Varvasväleihin jäänyt kosteus hautoo ihoa ja voi pahimmassa tapauksessa saada varpaidenvälien ihon menemään rikki. Kuivauksen yhteydessä on myös hyvä tarkistaa ihon kunto päivittäin.

2. Jalkojen rasvaus

Monelle, myös minulle, on tullut yllätyksenä, että jalkoja tulee rasvata päivittäin, jos haluaa jalkojen ihon pysyvän hyvänä. Itse olen päätynyt siihen, että laitan rasvaa iltaisin viimeisenä asiana ennen nukkumaanmenoa. Sukkia en käytä, koska haluan että iho hengittää ja käyttämäni voiteet imeytyvät nopeasti eivätkä tahmaa vuodetta.

Jaloille on tärkeää valita omalle ihotyypille sopiva voide. Joskus jalat tarvitsevat vain kevyen voiteen, toisinaan taas paksumpaa kovettumavoidetta ja joskus kuuriluontoisesti esimerkiksi varpaanvälihautumat korjaavan otsonivoiteen. Itse vuorottelen yleensä muutamalla eri voiteella, suosikkejani ovat Peclavuksen urea-voide, pihkavoide sekä täyteläinen mentholia sisältävä jalkavoide.

Jalkahoitajan tehtävä on suositella jokaiseen tilanteeseen sopiva voide. Samalla kun jalat rasvaa, voi jalkoja hieroa kevyesti ja laittaa veren kiertämään jalkaterien alueella.

3. Sukkien vaihtaminen

Sukat tulee vaihtaa joka päivä. Kyllä, luit oikein, ihan joka päivä. Ethän toivottavasti kulje samoissa alusvaatteissakaan montaa päivää putkeen! Paras materiaali sukkiin on puuvilla ja muut luonnonmateriaalit; eniten hikoilua ja hautumista jalkoihin aiheuttavat varsinkin miesten suosimat tennissukat. Sukkavarasto kannattaa myös uusia säännöllisesti. Jos sukkaan tulee reikä, heitä se pois! Lisäksi suosittelen aina sukkien pesua 60 asteessa.

EXTRA: Jalkojen raspaaminen/ihon kuorinta

Lähtökohtaisesti en suosittele jalkojen raspaamista ollenkaan. Mekaaninen raspaus paksuntaa ihoa, ihon pinta saattaa tuntua sileältä, mutta oikeasti iho on todella paksu ja nahkean tuntuinen. Ainut hyvä raspauskeino on kostean ihon kevyt raspaus kerran viikossa ihmekivellä tai muulla vastaavalla suhteellisen huokoisella materiaalilla. Jätä siis sähkökäyttöiset raspit suosiolla kauppaan! Jalkojen iho on kuitenkin hyvä kuoria kuorintavoiteella kerran pari viikossa.